Metsäradio.

Pihlajissa on kaiken syksyä hyörinyt isoja rastasparvia, sillä marjoja oli paljon suuressa osassa Suomea. Runsain marjansyöjälintumme on koko maassa pesivä räkättirastas. Pohjois-Karjalasta Lappiin pesiviä tilhiä ei ole etelärannikolle ehtinyt vasta kuin pieniä ryhmiä, sillä pääjoukoille on vielä piisannut syötävää pohjoisempana. Rastaat ja tilhi syövät marjamaltoa mutta kolmas pihlajanmarjalintu, taviokuurna, syö marjoista siemenet. Lapissa pesivät taviokuurnat vaeltavat kerran pari vuosikymmenessä etelärannikolle asti. Myös muut rastaat, punatulkut, punarinnat, kertut ja jotkin muut lintulajit syövät pihlajanmarjoja. Pertti Koskimies ennusti, että marjalintujen eloisat parvet ilahduttavat luonnonystäviä eteläisimmässä Suomessakin joulu- ja vielä tammikuussakin.

Tuntuuko luonnossa oleminen joskus suorittamiselta? Pitääkö joka paikassa ottaa valokuvia ja somettaa? Pystyykö silloin omia ajatuksia ollenkaan selkiyttämään ja rauhoittamaan? Toimittaja Anna-Kaisa Brenner vietti kesän loppumetreillä yhden yön karhukojussa itärajan pinnassa Kuhmossa. Turvallisina seuralaisina olivat kamera, nauhuri ja kännykkä. Mutta: ajatukset olisivat pärjänneet ilmankin. Kuunnellaan hetki Anna-Kaisan pohdintoja kuvausretkeltä, karhujen kohtaamisesta ja omiin ajatuksiin törmäämisestä.

Miten Suomen metsät ovat muuttuneet vuosisatojen mittaan? Jyväskylän yliopiston professori Mikko Mönkkönen on perehtynyt näin muutoksiin ja kertoi aiheesta Suomen vanhimman tieteellisen seuran Societas pro fauna et flora fennican 200- vuotisjuhlissa Ritarihuoneella Helsingissä. Minna Pyykkö jututti häntä tilaisuuden jälkeen.

Entisajan keittiöstä saattoi vuosien saatossa mystisesti hävitä lusikoita, jopa kuparipannuja. Monesti syyllinen näihin katoamisiin oli samassa perheessä asuva kalastaja, joka otti materiaalia uistimiin omasta kuormasta. Tietokirjailija Erkki Norell kertoi miten lusikkauistimet aikoinaan syntyivät ja millainen pyyntiväline se oikein oli. Asikkalan Vääksyssä oli toimittaja Asko Hauta-aho.

Kissa luonnossa on aihe, joka herättää paljon keskustelua. Moniko tietää, että Suomessa on jopa parisen kymmentä tuhatta kissaa, jotka elävät ulkona sään armoilla? Monet eläinsuojelijat tekevät kovasti töitä loukuttaakseen näitä populaatiokissoiksi kutsuttuja eläimiä pois luonnosta. Sieltä kissat päätyvät tavallisesti löytöeläinkoteihin, kuten Katajankulmalle Hattulaan. Kuulemme siitä hetken kuluttua lisää, mutta käydään aluksi Pälkäneellä seuraamassa, kuinka pitkän linjan eläinsuojelija Johanna Jaatinen asentaa metsään itse rakentamaansa kissaloukkua. Yli sadan kissan lauma pitäisi saada kiinni ennen talvipakkasia. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.

Lohen täysimittainen kalastuskielto Tenojoelle varmistui viime keväänä. Syynä poikkeukselliseen rajoitukseen on Tenon lohikantojen nopeasti heikentynyt tila, joka oli havaittu seurannassa. Kielto koskee sekä lohen vapakalastusta että lohen pyyntiä seisovilla pyydyksillä. Näin kylmää tekstiä lohen kalastuskiellosta kuultiin ja luettiin keväällä 2021 ja nyt vielä alueelle kuulumaton vieraslaji kyttyrälohi tunkee voimalla Tenojokeen. Asko Hauta-aho kysyi Tenojoen lohestukseen ja tulevaisuuteen liittyviä asioita emerituskalabiologi Anssi Elorannalta, joka on kalastanut lohia alueella yli 50 vuotta.

Minna Pyykkö kävi Hangon lähistöllä syksyisellä metsäretkellä luontoyrittäjä Ari Kapasen kanssa. Tavoitteena oli hiipiä katsomaan, onko äskettäin kuolleen metsäkauriin haaskalla kävijöitä.

Sykyinen hirvenmetsästys on monelle metsästäjälle vuoden päätapahtuma ja sen käynnistymisestä on jo vajaa kuukausi aikaa. Tulevatko nuoret tämän perinteisen harrastuksen pariin ja miten he saavat tietoa metsästykseen liittyvissä asioissa. Asko Hauta-aho lähti selvittämään miten hirvenmetsästys on tänä vuonna sujunut Etelä-Savossa Sulkavalla? Näin asiaa valottaa Hakovirran metsästysseuran puheenjohtaja Heikki Joskit.

18-vuotias Lasse Kurkela on voittanut lokakuussa jo kaksi kansainvälisesti arvostettua luontokuvakilpailua. Kotimaisessa kovatasoisessa Vuoden luontokuva-kilpailussakin hän ylsi hienosti palkintosijoille. Nuoresta iästään huolimatta Kurkela on ehtinyt osallistua menestyksekkäästi jo kymmeniin kilpailuihin Suomessa ja ulkomailla. Lasse Kurkela kuvaa mieluiten Kuusamossa, jossa melu ja valosaaste eivät ulotu suurten metsien siimekseen. Kuvauskohteina ovat usein petoeläimet, mutta viimeaikaisin kilpailumenestys on tullut kuukkelin kuvaamisesta. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.

Helsingissä on jälleen tänä syksynä tehty paljon rottahavaintoja. Mitä helsinkiläisrotta tarkalleen ottaen syö, kantaako se taudinaiheuttajia tai mitä eläimelle tapahtuu sen kuoltua - näitä ei vieläkään tiedetä ihan tarkalleen. Mutta nyt asioita tutkitaan Helsingin yliopiston kaupunkirottaprojektissa. Tutkija, evoluutiobiologi Tuomas Aivelo vetää projektia. Häntä kiehtoo rotassa se, että eläin on kekseliäs selviytyjä, joka osaa tehdä yhteistyötä lajikumppaniensa kanssa. Tuomas Aivelo ja toimittaja Anna-Kaisa Brenner kävivät iltahämärissä tutkimassa paikkaa, jossa rottia on liikkunut runsaasti ja josta niitä on yritetty aktiivisesti häätää pois.

Järvenpääläinen Olli Järvenkylä on kokenut vaeltaja. Viisi vuotta sitten hän irtisanoutui työstään ja vaelsi 100 päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa. Reissun tavoitteena oli kokea pohjoisen syksy kesästä kaamokseen. Millaisia muistoja syksystä jäi? Minkälaisia vaellusreissuja hän on viime aikoina tehnyt? Minna Pyykkö tapaa Olli Järvenkylän Järvenpään hämärtyvässä illassa.

Kun pakkaset ja talvi hiipivät talon nurkkiin niin on hyvä aika tehdä vaikka perhoja tulevalle pyyntikaudelle. Perhojen sitominen on tarkkaa puuhaa ja niiden tekemiseen liittyviä tarvikkeita kertyy pöydällinen hyvin äkkiä. Perhoilla jäljitellään tarkasti kalojen omaa ravintoa hyönteisitä aina nisäkkäisiin asti ja yksi asia on tässä varmaa - pölynimurin kanssa ei kannata lähestyä perhonsitojan työpistettä. Hyönteisen koko elinkaari näyttäytyy perhojen muodoissa, näin asiaa valaisee vuosikymmenien kokemuksella perhonsitoja Erkki Norell.

Illat pimenevät ja päivisin on usein harmaata ja märkää. Ruska on monin paikoin jo ohi, ja vaikuttaa siltä, kuin maisemasta olisivat kadonneet kaikki värit. Luontokuvaaja ei silti jouda välttämättä lomailemaan. Oli melkoinen tuuli ja sadettakin ripsi, kun Anna-Kaisa Brenner ja luontokuvaaja Paavo Hamunen tutkailivat Mikkelissä Urpolan luontopolun maisemia ja pohtivat, millaiset asiat ovat valokuvissa parhaimmillaan juuri syksyllä.

Suurin osa nisäkkäistä on yöaktiivisia. Jos siis haluaa nähdä niitä on oltava liikkeellä pimeässä. Toiset voivat tehdä havaintoja myös työpaikalla. Paras ammatti yölliseen retkeilyyn lienee taksikuskin virka ja nimenomaan yöajot. Helsinkiläinen eläkkeellä oleva taksikuski Pekka Jokinen muistelee luontohavaintojaan. Retkikaverina on Juha Laaksonen.

Nyt alkavat säät viilentyä ihan kunnolla. Kyyt ovat siirtyneet tai ovat viimeistään näihin aikoihin siirtymässä eteläisimmässäkin Suomessa talvipesiinsä. Syyskuussa oli vielä muutamia lähes kesäisen lämpimiä päiviä, jolloin toimittajamme Anna-Kaisa Brenner kävi Turun puolessa katsastamassa, löytyisikö talvipesien läheltä jo kyykäärmeitä. Oppaana hänellä oli kyyasiantuntija Toni Beckman, joka tuntee hyvin alueen kyyesiintymät.

Tarkkasilmäisimmät retkeilijät ovat varmaan huomanneet Vaakkoin ulkoilualueen upeissa havumetsissä hiilipintaisia kantoja. Nämä merkit viittaavat vanhaan metsäpaloon, josta on aikaa vajaat 130 vuotta. Metsää paloi silloin todella paljon yli 70 000 hehtaaria. Nokisia kantoja pitää etsiä jyrkästä rinteestä ja siellä yhteys historialliseen tapahtumaan avautuu parhaalla mahdollisella tavalla. Sammalin vuoratussa metsässä Pohjois-Espoossa hiipivät Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho.

Syksyllä lintulaumat ovat suurempia kuin keväällä, ovathan poikasetkin mukana. Näinä viikkoina pellonlaiteilla hyörii satojen, peippojen parvia, joukossa pohjoisen lähisukuisia järripeippojakin. Peipon paras turva on toisissa peipoissa, ja muutkin linnut kerääntyvät parviksi huomatakseen pedot ajoissa. Riesaa peipoilla näinä viikkoina piisaa, sillä monet haukat ja isolepinkäiset jahtaavat peippoja pääruoakseen. Jotkin pikkulinnut piileskelevät tiheiköissä kuitenkin yksin. Punarinta ja peukaloinen puolustavat reviiriä paitsi kesällä myös talvialueillaan Länsi-Euroopassa. Ne karkottavat toisiaan tontiltaan laulamalla, ja lauluharjoittelua kuulee syksyllä Suomessakin. Myös teeret pulputtavat syksyllä esivalmisteluna kevään soidinkoitoksiin. Pertti Koskimies on seurannut lintusyksyn etenemistä mutta kuulostellut myös kesän viimeisiä ääniä, ampiaisten surinaa ja herhiläisten pörinää.

Monella retkeilijällä on mukanaan teltta, makuupussi ja makuualusta. Lisäksi vuodenajasta riippuen pitää olla mukana vaihtovaatteet, lämpimät varusteet ja sadevehkeet. Sitten on tietenkin oltava hyvät eväät ja juotavaa. Monilla on mukana myös kiikarit ja kamerat, joillain myös kaukoputki. Arsenaalia siis riittää. Suomessa on monta mielenkiintoista luontokohdetta, jotka on vaikeasti saavutettavissa ilman sopivaa kulkupeliä. Kaikilla ei ole omaa autoa ja julkinen liikenne ei kulje joka paikkaan. Metsäradiossa kuullaan Jouni Koivunevan mietteitä, miten retkeillä ilman omaa autoa. Retkikaverina Saaristomerellä on Juha Laaksonen.

Seuraavaksi Metsäradiossa lähdetään Vaakkoin ulkoilualueelle Pohjois-Espooseen. Vaakkoi on erämainen metsäalue, jota useat lammet ja kalliot rikkovat. Se on ihanteellinen vaihtoehto omatoimiselle ja retkeilytaitoiselle ulkoilijalle. Helsingin kaupunki on hankkinut Vaakkoin alueen vuosina 1972 ja 1976. Vaakkoin pinta-ala on noin 600 ha. Metsän siimeksessä virtaava puro tarjoilee juuri nyt upean sinfonian veden kiirehtiessä eteenpäin lampien ja soiden välisellä vyöhykkeellä. Sammalin verhoiltujen kivien välissä - soivalla retkellä olivat Pirkka-Pekka Petelius ja Asko Hauta-aho.

Syksyinen luonto tarjoilee parhaita puolia juuri nyt, kun etelässäkin puiden lehdet muuttuvat kellertäviin sävyihin. Kostea ilma on happirikasta ja kauas ovat jääneet taajamien ja valtateiden huminat. Luontoillan entinen isäntä Pirkka-Pekka Petelius viettää paljon aikaa syksyisessä metsässä ja tällä kertaa retkelle pääsi mukaan Asko Hauta-aho. Ja koska nämä miehet kulkevat aina omia polkujaan, niinpä hieman tuntemattomamman metsän halki päästiin närhen ja käpytikan opastuksella, närhen läpitunkeva ääni siis kompassin kelluvana tauluna ja käpytikan nokka suuntaa antavana punaisena neulana - ja sitten aivan yllättäen eteen ilmestyi kalliorantainen metsälampi.